![]() |
|||||
---|---|---|---|---|---|
Etusivu Ajankohtaista Hallitus Sukukokoukset Vaakuna Säännöt Sukuhistoriaa Sukutaulut Sukuhaarat Elämäkertoja Kuva-arkisto Myyntituotteet Dokumentteja Julkaisuja Linkkejä Jäseneksi Vieraskirja © Piikin sukuseura ry 2004 |
Sukuhaarat1. Kirkonkylän Piikit
2. Lievolan Piikit 3. Änkyrin Piikit ![]() Änkyrin Piikit keväällä 1914
5. August Piikki/Koskivirta 6. Kalle Kallenpoika Piikki 7. Ada Rauma, os. Piikki/Koskivirta 8. Niilo Piikki/Koskivirta 9. Olga Maria Piikki, os.Puikkonen 10. Pekka Piikki/Koskivirta (Katri Laitinen-Porra os.Piikki/Koskivirta, Muistelma Katri Laitisen kouluajasta Olin 8-vuotias, jolloin Adan ja toistenkin siskojeni kanssa kuulin
keskustelua kouluun menostani. Niinpä Ada talutti minut lähimpään kansakouluun,
joka oli jo vuoden ajan toiminut naapurikylässä Kaislajärvellä Ihosen talon
pirtissä. Matkaa sinne oli Asunto ja olot olivat kurjat. Joka tapauksessa olin koulussa 1925-1926 saaden
keväällä todistuksen kansakoulun II:lta luokalta ja sillä pääsin pyrkimään
Joensuun yhteiskouluun, josta tulin ylioppilaaksi 1934. Kun
lapsena jouduin maailmalle, kauas kotoa Joensuuhun, kävi kateeksi
ne
toverit, joilla oli koti ja sukua lähellä. Tuntui, että
heillä oli turvallinen
ja myötämielinen ympäristö. Osakseni sain
päivittelyä ja pilkkaa oudosta eteläsavolaisesta,
juvalaisesta murteestani ja erittäin poikkeavasta, omituisesta
nimestäni -
Piikki. Sydämeni itki monta kertaa, kun minua ei kutsuttu toisten
tavoin
etunimeltä, vaan olin aina vaan piikki. Minulla ei ollut sukuni
suojaa siellä
kaukana, meitähän oli Juvalla huomattava joukko. Veljeni August ja Niilo olivat joutuneet myös ihmettelyn kohteeksi
maailmalla kulkiessaan, joten he päättivät muuttaa nimensä ja sanoivat, ettei
heidän lastensa tarvitse kärsiä nimensä tähden. Isä asettui vastustamaan nimen muutosta, koska hän oli sukunimestään
jopa ylpeä. Hän kuitenkin antoi luvan muuttaa meidän alaikäisten lasten nimet,
Pekan ja minun. Niin me kaikki muutuimme vuonna 1929 Koskivirroiksi. Opintoni jatkuivat agronomiksi. Niilo rahoitti kouluni Joensuussa ja
niinpä luovutin hänelle vuonna 1944 perintöosani Änkyrin tilasta. Koska olin koulutiellä ja vain kesäisin kotona, jäivät kokemukseni elämästä
siellä vaillinaisiksi. Jouluksi pääsin vain neljä kertaa Joensuusta kotiin. Kesällä
taittui matka laivoilla. Elokuun lopulla minut soudettiin tavaroineni
Hirvensalmen laituriin, josta Mikkeli-laivassa pääsin Savonlinnaan ja siitä
edelleen Orivesi-laiva vei Joensuuhun. Matkalla meni kaksi yötä ja yksi päivä.
Joensuussa asuin täysihoidossa Nupposen perheessä. Kesät Änkyrissä jäivät erikoisesti mieleen aitassa nukutuista makeista
unista ja kovista ukonilmoista, jolloin koko kallio tuntui tärisevän. Olin kesällä
enimmäkseen kotona, keräilin kasveja ja kertasin koululäksyjä. Joskus pääsin ja
jouduin kalamatkalle. Isä herätti toisinaan viileään aamuun soutumieheksi
verkonnostoon. Verkkoja pidettiin enimmäkseen isoissa lammissa, jotka antoi aina
kalaa. Ja taas syksyn tullen oli lähtö kouluun Joensuuhun. Katri Laitisen muistelmia Loviisa-mummon hautajaisista. Kun Vainajalle tuli hankkia arkku. Isä osasi kaikki puusepän työt. Niinpä hänellä
oli aina tuvan ja navetan orsilla lautaa ja lankkua varalla. Isä mittaili
tarvittavan arkun, katkoi laudat sopiviksi, höyläsi ja valmisti kauniin ylöspäin
laajenevan arkun, joka jäi tupaan odottamaan huomenna valmistuvaa kansipuolta.
Meillä lapsilla oli jännitystä tämän ihmelaatikon suhteen ja katsoimme Pekan
kanssa sopivaksi laittautua vuoronperään arkkuun. Kinastelimme vuoroista ja
sitten meitä kiellettiin menemästä arkkuun. Pekka ei jättänyt asiaa sikseen,
vaan illalla kun toiset nukkuivat hän pujahti arkkuun höylänlastujen päälle ja
aamulla hänet siitä herätettiin. Kun kansipuoli oli tullut valmiiksi,
laitettiin vainaja arkkuun. Se olikin paha juttu, kun nyt ei enää voinut
piipahtaa mummoa katsomassa aitan ruumislaudalla. Oli kolkkoa ja tyhjää ainakin minun kolme ja puolivuotiaan mielestä,
sillä viihdyin mummon luona paljonkin. Mummo oli nöyrä ja hiljainen ja hän
opetti minulle kirjaimet ja vähän tavaamaankin. Alkoi hautajaisten valmistaminen. Varmaan oli joku eläin, luultavasti
mullikka teurastettava ja hankittava pitokokki. Oli kerättävä kylältä astioita
ja muita tarvekaluja omien lisäksi. Talo pestiin perusteellisesti, seinät,
orret, ovet, lattiat ja ikkunat. Kattoa ei voinut pestä, kun tupa oli ollut
savutupana ja katto oli paksussa mustassa karstassa. Hautajaistaloon tuli
varsinaisen rohkealiikkeinen Eva Stina -tätini panemaan entistä kotiaan kuntoon
äitinsä hautajaisia varten. Tarvittavat liinavaatteet kunnostettiin samoin
vuodevaatteet yöpyjiä varten. Isä kirjoitti hautajaiskutsut, joita tytöt kuljettivat naapureihin. Ulla
Miina -täti Sulkavan Mäntyseltä oli pitänyt kirjeellä kutsua äitinsä
hautajaisiin sekä muita kauempana asuvia sukulaisia. Hautajaisia viettivät lähiomaiset
ainakin kolme päivää. Aattopäivänä tultiin taloon ja seuraavana aamuna varhain
kahden - kolmen tienoilla lähdettiin saattamaan vainajaa kirkonkylän
hautausmaahan. Matkaa oli vähän yli Kaikissa vaiheissa, ennen arkun sulkemista sekä kirkolle lähtiessä
veisattiin virsi ja luettiin siunaus. Ruokarukous kuului asiaan ja hautajaisten
päätteeksi veisattiin virsi “Herraa hyvää
kiittäkää”. Luulen, että ruoat olivat tavanomaiset: paistia, jotain laatikkoa,
ehkä hernetuuvinkia ja perunoita. Lopuksi riisipuuroa ja rusinasoppaa, jonka
kanssa vehnäspala. |
Lievolan tilan sukuviiri |
|||
Änkyrin piikit Katri Laitinen muistelee koulunkäyntiään Katri Laitinen muistelee Loviisa-mummon hautajaisia ![]() Änkyrin Piikit ![]() Änkyrin tilan perustamisvuosi ![]() Änkyrin savupiippu 2008 ![]() Änkyrin työkaluja ![]() Änkyrin myllynkivet ![]() Änkyrin retki 2006 |
|||||