Piikin suvun banneri    Piikin sukuseura
Etusivu
Ajankohtaista
Hallitus
Sukukokoukset
Vaakuna
Säännöt
Sukuhistoriaa
Sukutaulut
Sukuhaarat
Elämäkertoja
Kuva-arkisto
Myyntituotteet
Dokumentteja
Julkaisuja
Linkkejä
Jäseneksi
Vieraskirja



© Piikin sukuseura ry 2004

Sukuhaarat

1. Kirkonkylän Piikit

2. Lievolan Piikit

3. Änkyrin
Piikit 


Änkyrin piikit

Änkyrin Piikit keväällä 1914

1. Emma Kankkunen, os.Piikki/Koskivirta  
  * 5.8.1909  + 26.8.1999

2. Loviisa Heikintytär Piikki os. Härkönen
  * 9.4.1843 + 9.8.1919

3. Iida Piikki/Koskivirta
  * 5.9.1895  + 28.12.1966

4. Lyydi Sopanen, os. Piikki/Koskivirta
  * 18.4.1906  + 28.7.2000

5. August Piikki/Koskivirta
  * 3.1.1898  + 16.9.1958

6. Kalle Kallenpoika Piikki
  * 12.1.1875  + 6.8.1936

7. Ada Rauma, os. Piikki/Koskivirta
  * 17.10.1901  + 3.8.1977

8. Niilo Piikki/Koskivirta
  * 1.6.1900  + 21.1.1993

9. Olga Maria Piikki, os.Puikkonen
  * 16.9.1873  + 11.7.1944

10. Pekka Piikki/Koskivirta
  * 15.3.1913  + 25.8.1941

(Katri Laitinen-Porra os.Piikki/Koskivirta, 
  * 6.2.1916  + 23.9.2008)

Muistelma Katri Laitisen kouluajasta

Kun Niilo-veli virkamieheksi tultuaan kävi kotona ja katseli Änkyrin elämänmenoa, heräsi hänessä vahva sosiaalinen vastuu meistä nuoremmista.

Olin 8-vuotias, jolloin Adan ja toistenkin siskojeni kanssa kuulin keskustelua kouluun menostani. Niinpä Ada talutti minut lähimpään kansakouluun, joka oli jo vuoden ajan toiminut naapurikylässä Kaislajärvellä Ihosen talon pirtissä. Matkaa sinne oli 12 km. Asunnoksi Ada oli hankkinut koulun vieressä olevan ystävänsä Mandi Purhosen ja Emil Teittisen kodin, jossa sain lämpimän ruuan eväitteni lisäksi.

Asunto ja olot olivat kurjat. Joka tapauksessa olin koulussa 1925-1926 saaden keväällä todistuksen kansakoulun II:lta luokalta ja sillä pääsin pyrkimään Joensuun yhteiskouluun, josta tulin ylioppilaaksi 1934.

Kun lapsena jouduin maailmalle, kauas kotoa Joensuuhun, kävi kateeksi ne toverit, joilla oli koti ja sukua lähellä. Tuntui, että heillä oli turvallinen ja myötämielinen ympäristö. Osakseni sain päivittelyä ja pilkkaa oudosta eteläsavolaisesta, juvalaisesta murteestani ja erittäin poikkeavasta, omituisesta nimestäni - Piikki. Sydämeni itki monta kertaa, kun minua ei kutsuttu toisten tavoin etunimeltä, vaan olin aina vaan piikki. Minulla ei ollut sukuni suojaa siellä kaukana, meitähän oli Juvalla huomattava joukko.

Veljeni August ja Niilo olivat joutuneet myös ihmettelyn kohteeksi maailmalla kulkiessaan, joten he päättivät muuttaa nimensä ja sanoivat, ettei heidän lastensa tarvitse kärsiä nimensä tähden. Isä asettui vastustamaan nimen muutosta, koska hän oli sukunimestään jopa ylpeä. Hän kuitenkin antoi luvan muuttaa meidän alaikäisten lasten nimet, Pekan ja minun. Niin me kaikki muutuimme vuonna 1929 Koskivirroiksi.

Opintoni jatkuivat agronomiksi. Niilo rahoitti kouluni Joensuussa ja niinpä luovutin hänelle vuonna 1944 perintöosani Änkyrin tilasta.

Koska olin koulutiellä ja vain kesäisin kotona, jäivät kokemukseni elämästä siellä vaillinaisiksi. Jouluksi pääsin vain neljä kertaa Joensuusta kotiin. Kesällä taittui matka laivoilla. Elokuun lopulla minut soudettiin tavaroineni Hirvensalmen laituriin, josta Mikkeli-laivassa pääsin Savonlinnaan ja siitä edelleen Orivesi-laiva vei Joensuuhun. Matkalla meni kaksi yötä ja yksi päivä. Joensuussa asuin täysihoidossa Nupposen perheessä.

Kesät Änkyrissä jäivät erikoisesti mieleen aitassa nukutuista makeista unista ja kovista ukonilmoista, jolloin koko kallio tuntui tärisevän. Olin kesällä enimmäkseen kotona, keräilin kasveja ja kertasin koululäksyjä. Joskus pääsin ja jouduin kalamatkalle. Isä herätti toisinaan viileään aamuun soutumieheksi verkonnostoon. Verkkoja pidettiin enimmäkseen isoissa lammissa, jotka antoi aina kalaa. Ja taas syksyn tullen oli lähtö kouluun Joensuuhun.

Katri Laitinen 

Katri Laitisen muistelmia Loviisa-mummon hautajaisista.

 Olin kolme ja puolivuotias mummoni Loviisan kuollessa ja muistan tarkkaan mitä silloin tapahtui. Oli elokuu ja vatut olivat runsaimmillaan. Mummolle oli tuotu marjoja tuokkosellinen ja hän nautti niitä mielinmäärin. Se oli kuitenkin liikaa, sillä pian marjojen nauttimisen jälkeen hän alkoi antaa ylen. Perheenjäsenet riensivät apuun tuomalla pyyheliinoja. Tähän kohtaukseen loppuivat mummon voimat. Muistan kun Ida ja muutkin läsnäolijat hätäisinä puhuivat: nyt mummo kuoloo, joka myös pian tapahtui.

Kun asia oli todeksi havaittu, veisattiin joku tuttu hautajaisvirsi ja sitten alettiin lämmitellä pesuvettä. Olga-mamma, Ida ja Lyyti (13v.) hääräsivät ruumiin pesussa. Vainaja nostettiin puhtaalle lattialle ja pestiin puhtaaksi joka puolelta. Kuivauksen jäkeen hänet puettiin parhaaseen pellavapaitaan ja kannettiin väliaittaan ruumislaudalle, joka oli tuotu säilöstä riihen alta. Hänet peitettin puhtaalla lakanalla. Sitten kerättiin isot kimput nokkosia, joita pantiin pystyyn ruumislautaa vasten ympäriinsä. Vainajan sänky joka oli vanhanajan talonpoikainen parisänky, vietiin ulos ja puhdistettiin.

Vainajalle tuli hankkia arkku. Isä osasi kaikki puusepän työt. Niinpä hänellä oli aina tuvan ja navetan orsilla lautaa ja lankkua varalla. Isä mittaili tarvittavan arkun, katkoi laudat sopiviksi, höyläsi ja valmisti kauniin ylöspäin laajenevan arkun, joka jäi tupaan odottamaan huomenna valmistuvaa kansipuolta. Meillä lapsilla oli jännitystä tämän ihmelaatikon suhteen ja katsoimme Pekan kanssa sopivaksi laittautua vuoronperään arkkuun. Kinastelimme vuoroista ja sitten meitä kiellettiin menemästä arkkuun. Pekka ei jättänyt asiaa sikseen, vaan illalla kun toiset nukkuivat hän pujahti arkkuun höylänlastujen päälle ja aamulla hänet siitä herätettiin. Kun kansipuoli oli tullut valmiiksi, laitettiin vainaja arkkuun. Se olikin paha juttu, kun nyt ei enää voinut piipahtaa mummoa katsomassa aitan ruumislaudalla.

Oli kolkkoa ja tyhjää ainakin minun kolme ja puolivuotiaan mielestä, sillä viihdyin mummon luona paljonkin. Mummo oli nöyrä ja hiljainen ja hän opetti minulle kirjaimet ja vähän tavaamaankin.

Alkoi hautajaisten valmistaminen. Varmaan oli joku eläin, luultavasti mullikka teurastettava ja hankittava pitokokki. Oli kerättävä kylältä astioita ja muita tarvekaluja omien lisäksi. Talo pestiin perusteellisesti, seinät, orret, ovet, lattiat ja ikkunat. Kattoa ei voinut pestä, kun tupa oli ollut savutupana ja katto oli paksussa mustassa karstassa. Hautajaistaloon tuli varsinaisen rohkealiikkeinen Eva Stina -tätini panemaan entistä kotiaan kuntoon äitinsä hautajaisia varten. Tarvittavat liinavaatteet kunnostettiin samoin vuodevaatteet yöpyjiä varten.

Isä kirjoitti hautajaiskutsut, joita tytöt kuljettivat naapureihin. Ulla Miina -täti Sulkavan Mäntyseltä oli pitänyt kirjeellä kutsua äitinsä hautajaisiin sekä muita kauempana asuvia sukulaisia. Hautajaisia viettivät lähiomaiset ainakin kolme päivää. Aattopäivänä tultiin taloon ja seuraavana aamuna varhain kahden - kolmen tienoilla lähdettiin saattamaan vainajaa kirkonkylän hautausmaahan. Matkaa oli vähän yli 40 km. Kun illalla palattiin, vietettiin muistojuhla ruuan ja hartauden piirissä.

Kaikissa vaiheissa, ennen arkun sulkemista sekä kirkolle lähtiessä veisattiin virsi ja luettiin siunaus. Ruokarukous kuului asiaan ja hautajaisten päätteeksi veisattiin virsi  “Herraa hyvää kiittäkää”. Luulen, että ruoat olivat tavanomaiset: paistia, jotain laatikkoa, ehkä hernetuuvinkia ja perunoita. Lopuksi riisipuuroa ja rusinasoppaa, jonka kanssa vehnäspala.
Näin Loviisa-mummon hautajaiset sitten päättyivät.

Katri Laitinen





Lievolan sukutilaviiri
Lievolan tilan sukuviiri





Änkyrin piikit

Katri Laitinen muistelee koulunkäyntiään

Katri Laitinen muistelee Loviisa-mummon hautajaisia


Änkyrin piikit

Änkyrin Piikit

Änkyrin vuosiluku

Änkyrin tilan perustamisvuosi

Änkyrin savupiippu

Änkyrin savupiippu 2008

Änkyrin työkaluja

Änkyrin työkaluja

Änkyrin myllynkivet

Änkyrin myllynkivet

Änkyrin retki 2006

Änkyrin retki 2006